Huomenna perjantaina päättyy tämä Erasmus-vuosi. Muutaman tunnin päästä on viimeinen koe, sen jälkeen on tarkoitus suunnata keskustaan ja jättää hyvästit kavereille.
Eilen olisin ollut jo ihan valmis lähtemään, olin niin kyllästynyt kokeisiin ja odotteluun, tänään tuntuu, että olisi vielä miljoona asiaa jota pitäisi tehdä. Eilen illalla kävimme juomassa viimeiset oluet kantapubissamme Paget Armssissa kahden naapurini itävaltalaisten Christophin ja Philipin kanssa. En osaa edes kuvitella kuinka monta olutta olemme tuossa paikassa juoneet!
Mutta nyt ei ole vielä loppusanojen aika. Matkaa on vielä pieni tilkka jäljellä, joten nyt ei muuta kuin viimeisen kerran Loughborough-Erasmus-fiilis päälle!
Huomenna nähdään!
12. kesäkuuta 2008
11. kesäkuuta 2008
Takaisin kotona
Olen ollut nyt parisen viikkoa Suomessa. Ja kotiutunut aika hyvin (ainakin otsikosta päätellen, loppuvaiheessa vaihtoa en puhunut kodista vaan Suomesta, koti oli ehtinyt muodostua Englantiin). Mitä nyt alussa oli vähän sellainen tumpelo olo kun tunki pankkikorttia väärään aukkoon eikä muistanut että Alko menee kahdeksalta kiinni kun sopi ystävän kanssa viinipullon ostosta.
Ensimmäisiä sanoja joita tuli mieleen kun katseli helsinkiläistä katukuvaa oli ainakin vaaleus.
Monikulttuurisuus on täältä kyllä vielä kaukana, niin homogeeninen on Suomessa asuvien joukko, ja erityisesti yliopistoon näyttäisi valikoituvan vielä vähemmän keitään muita kuin supisuomalaisia nuoria. Muistan Tampereelta yhden luennon jolla käsiteltiin rasismia. Tuntui ehkä vähän ironiselta jauhaa siitä kuinka "rasismi on suomalaisille äidinmaidossa tullut" kun ainoat viittaukset Suomen ulkopuoliseen elämään olivat luennoitsijan etninen kolttu ja jokusen kuuntelijan rastatukka.
Nyt kun olen tarttunut taas suomalaisiin sanoma- ja aikakauslehtiin ja katsonut vähän telkkariakin, en ole voinut olla huomaamatta (ja siis tässä mainitsematta) lukuisia korvaan ja silmään tarttuvia rasistisia sarjakuviin ja uutisiin piilotettuja "vitsejä" ja ilmauksia. Ihmekös tuo kun koko toimittajakuntaan ei varmasti mahdu kovin montaa monikulttuurisen taustan omaavaa henkilöä. Englannissa samanlaisiin vahinkoihin ei olisi voinut kuvitellakaan törmäävän. Koko vuoden kestävä "race" and ethnic identity-kurssi on siis tehnyt tehtävänsä, näitä silmälaseja on enää vaikea riisua pois päästä.
Englantia kohtaan tulee vielä välillä kovia ikävänaaltoja, varsinkin jos on juonut pari siideriä. Tampereelle vaihtoraportin kirjoittamisesta ei tullut vielä yhtään mitään kun tuli ihan kamala olo: "menikö se jo!" Toisaalta mieli juoksee jo uusissa suunnitelmissa, niin se vaan menee.
En malttaisi millään päästää irti blogistamme mutta omalta osaltani se on nyt tehnyt tehtävänsä. Toivottavasti keksin pian uuden tekosyyn jatkaa tätä mahtavaa harrastusta. Kiitos kaikille lukijoille ja erityiskiitos rohkeimmille kommenteista. Hyvää kesää ja nähdään pian kaikki loputkin tutut kun Petro tulee!
Ensimmäisiä sanoja joita tuli mieleen kun katseli helsinkiläistä katukuvaa oli ainakin vaaleus.
Monikulttuurisuus on täältä kyllä vielä kaukana, niin homogeeninen on Suomessa asuvien joukko, ja erityisesti yliopistoon näyttäisi valikoituvan vielä vähemmän keitään muita kuin supisuomalaisia nuoria. Muistan Tampereelta yhden luennon jolla käsiteltiin rasismia. Tuntui ehkä vähän ironiselta jauhaa siitä kuinka "rasismi on suomalaisille äidinmaidossa tullut" kun ainoat viittaukset Suomen ulkopuoliseen elämään olivat luennoitsijan etninen kolttu ja jokusen kuuntelijan rastatukka.
Nyt kun olen tarttunut taas suomalaisiin sanoma- ja aikakauslehtiin ja katsonut vähän telkkariakin, en ole voinut olla huomaamatta (ja siis tässä mainitsematta) lukuisia korvaan ja silmään tarttuvia rasistisia sarjakuviin ja uutisiin piilotettuja "vitsejä" ja ilmauksia. Ihmekös tuo kun koko toimittajakuntaan ei varmasti mahdu kovin montaa monikulttuurisen taustan omaavaa henkilöä. Englannissa samanlaisiin vahinkoihin ei olisi voinut kuvitellakaan törmäävän. Koko vuoden kestävä "race" and ethnic identity-kurssi on siis tehnyt tehtävänsä, näitä silmälaseja on enää vaikea riisua pois päästä.
Englantia kohtaan tulee vielä välillä kovia ikävänaaltoja, varsinkin jos on juonut pari siideriä. Tampereelle vaihtoraportin kirjoittamisesta ei tullut vielä yhtään mitään kun tuli ihan kamala olo: "menikö se jo!" Toisaalta mieli juoksee jo uusissa suunnitelmissa, niin se vaan menee.
En malttaisi millään päästää irti blogistamme mutta omalta osaltani se on nyt tehnyt tehtävänsä. Toivottavasti keksin pian uuden tekosyyn jatkaa tätä mahtavaa harrastusta. Kiitos kaikille lukijoille ja erityiskiitos rohkeimmille kommenteista. Hyvää kesää ja nähdään pian kaikki loputkin tutut kun Petro tulee!
9. kesäkuuta 2008
Viimeinen viikko
Kesä on viimein palannut Loughboroughon muutaman viileän viikon jälkeen, vaikka kämppikseni manaakin joka päivä sadetta. Sadetta hän toivoo siksi, että se pitäisi takapihalla lisärakennusta hääräävät työmiehet poissa ja hän voisi lukea rauhassa kokeita varten. Nyt on toinen koeviikko, ja minulla oli tänään ensimmäinen kolmesta kokeesta. Perjantaina on sitten lähtö.
Viime päivinä olen itsekin keskittynyt hieman enemmän koulukirjoihin, minkä nyt on jalkapallon EM-kisoilta ja muilta huvituksilta ehtinyt. Merkillinen huomio jalkapalloon liittyen on, että täällä jalkapallon kuningasmaassa EM-kisat eivät näytä kiinnostavan juuri ketään muuta kuin kourallista vaihtareita. Pubit ja baarit ovat tyhjillään, ja sporttibaarissakin katsottiin formuloita, kun isäntämaa Itävalta kohtasi Kroatian. Päällimmäinen syy on tietysti se, että Englanti ei ole itse mukana. En malttanut olla kysymättä asiasta tänään parturilla, ja vaikka parturi myönsikin katsovansa jalkapalloa melko harvoin, oli Englannin tippuminen kisoista hänen mielestään "disgusting". Syitä etsittiin niin entisestä päävalmentajasta kuin enemmän roskalehtien sivuilla kuin kentällä viihtyvistä tähtipelaajista. Lohdutukseksi kerroin, että Suomi ei ole ollut koskaan kisoissa, ja häneltä pääsi melkoinen nauru.
Sunnuntaina vaihtariporukkaa ei päästetty sisään baariin ottelua katsomaan, vaan kaikilta vaadittiin passeja (siis mikään muu henkilöllisyystodistus ei käynyt!). On vaikea arvuutella, mistä syrjintä johtui. Onneksi saksalaiset kokosivat kampukselle isänmaallishenkisen kisakatsomon Saksan avauspeliä varten. Itse olin kuitenkin tylsistyä jo ennen aikojaan, kun Saksan voitto Puolasta oli niin itsestäänselvää.
Tämän viikon aikana ei ehdi enää kummia. Kokosimme parin itävaltalaisen kanssa jonkinmoista "bucket"-listaa, mutta asioita oli oikeastaan melko vaikea löytää. Olo on nyt jotenkin niin tyhjä, ettei enää tiedä, miksi tänne alunperin edes lähti. Päätimme kokoontua syömään vielä yhdet englantilaiset aamiaiset.
Nyt täytyy alkaa kertaamaan huomisen koetta varten. Täällä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja betonimylly jauhaa takapihalla.
Viime päivinä olen itsekin keskittynyt hieman enemmän koulukirjoihin, minkä nyt on jalkapallon EM-kisoilta ja muilta huvituksilta ehtinyt. Merkillinen huomio jalkapalloon liittyen on, että täällä jalkapallon kuningasmaassa EM-kisat eivät näytä kiinnostavan juuri ketään muuta kuin kourallista vaihtareita. Pubit ja baarit ovat tyhjillään, ja sporttibaarissakin katsottiin formuloita, kun isäntämaa Itävalta kohtasi Kroatian. Päällimmäinen syy on tietysti se, että Englanti ei ole itse mukana. En malttanut olla kysymättä asiasta tänään parturilla, ja vaikka parturi myönsikin katsovansa jalkapalloa melko harvoin, oli Englannin tippuminen kisoista hänen mielestään "disgusting". Syitä etsittiin niin entisestä päävalmentajasta kuin enemmän roskalehtien sivuilla kuin kentällä viihtyvistä tähtipelaajista. Lohdutukseksi kerroin, että Suomi ei ole ollut koskaan kisoissa, ja häneltä pääsi melkoinen nauru.
Sunnuntaina vaihtariporukkaa ei päästetty sisään baariin ottelua katsomaan, vaan kaikilta vaadittiin passeja (siis mikään muu henkilöllisyystodistus ei käynyt!). On vaikea arvuutella, mistä syrjintä johtui. Onneksi saksalaiset kokosivat kampukselle isänmaallishenkisen kisakatsomon Saksan avauspeliä varten. Itse olin kuitenkin tylsistyä jo ennen aikojaan, kun Saksan voitto Puolasta oli niin itsestäänselvää.
Tämän viikon aikana ei ehdi enää kummia. Kokosimme parin itävaltalaisen kanssa jonkinmoista "bucket"-listaa, mutta asioita oli oikeastaan melko vaikea löytää. Olo on nyt jotenkin niin tyhjä, ettei enää tiedä, miksi tänne alunperin edes lähti. Päätimme kokoontua syömään vielä yhdet englantilaiset aamiaiset.
Nyt täytyy alkaa kertaamaan huomisen koetta varten. Täällä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja betonimylly jauhaa takapihalla.
3. kesäkuuta 2008
Ilmainen pizza
Täällä Loughboroughssa on hyvät mahdollisuudet saada ilmaista pizzaa. Keksin ainakin kolme tapaa.
Viereinen kantapubini Paget Arm jakaa joka tiistai ja torstai asiakkailleen uunituoretta pizzaa ilmaiseksi klo 19-20. Pizzat ovat tosi tosi rasvaisia ja juustoisia, mutta epäilemättä kaupungin parhaita.
Toinen mahdollisuus ilmaisen pizzan jahtaajille on italialaisravintola Bar Europa. Se on oikeastaan pienehkö yökerho, joka on erityisesti vaihtareiden suosiossa. Baarilla ei ole muuta tekemistä Italian kanssa kuin sen omistaja, Gino, pieni ja kiivasluonteinen italialaismies, ja pizza, jota Gino leipoo joka tiistai ja jakaa ilmaiseksi asiakkailleen eli lähinnä meille vaihtareille. Kannattaa käydä, kerrassaan herkullista!
Kolmas tapa hankkia ilmainen lätty onkin jo hieman haastavampi. Paikallislehti Loughborough Echon ilmaisliite Trader's Xtra järjestää viikottain "Easy Pizza" -kilpailun. kilpailun voittaa se onnekas, joka löytää oman pärstänsä ympyröitynä lehden ensimmäisellä aukemalla komeilevasta kuvasta. Kuvat otetaan kuulemma Loughboroughn keskustorilla eli Market Placella. Sinne vain hengailemaan ilmaisen pizzan toivossa!
Ai niin ja hei! Joka pizzeriasta saa aina yhden ilmaisen pizzan yhtä ostettua kohtaan.
Viereinen kantapubini Paget Arm jakaa joka tiistai ja torstai asiakkailleen uunituoretta pizzaa ilmaiseksi klo 19-20. Pizzat ovat tosi tosi rasvaisia ja juustoisia, mutta epäilemättä kaupungin parhaita.
Toinen mahdollisuus ilmaisen pizzan jahtaajille on italialaisravintola Bar Europa. Se on oikeastaan pienehkö yökerho, joka on erityisesti vaihtareiden suosiossa. Baarilla ei ole muuta tekemistä Italian kanssa kuin sen omistaja, Gino, pieni ja kiivasluonteinen italialaismies, ja pizza, jota Gino leipoo joka tiistai ja jakaa ilmaiseksi asiakkailleen eli lähinnä meille vaihtareille. Kannattaa käydä, kerrassaan herkullista!
Kolmas tapa hankkia ilmainen lätty onkin jo hieman haastavampi. Paikallislehti Loughborough Echon ilmaisliite Trader's Xtra järjestää viikottain "Easy Pizza" -kilpailun. kilpailun voittaa se onnekas, joka löytää oman pärstänsä ympyröitynä lehden ensimmäisellä aukemalla komeilevasta kuvasta. Kuvat otetaan kuulemma Loughboroughn keskustorilla eli Market Placella. Sinne vain hengailemaan ilmaisen pizzan toivossa!
Ai niin ja hei! Joka pizzeriasta saa aina yhden ilmaisen pizzan yhtä ostettua kohtaan.
30. toukokuuta 2008
Party, party
Tänään se päivä sitten koitti, että vaihtoa on jäljellä enää tasan kaksi viikkoa. Kahden viikon päästä perjantaina olen matkalla takaisin Suomeen. Ajatus saa olon ihan hölmistyneeksi. Kurkkua kuristaa, kun miettii, mitä tässä oikein on tapahtunut, olenko tosiaan ollut täällä jo yhdeksän kuukautta? Samana päivänä kun palaan takaisin täyttyy tasan kuusi kuukautta yhteen menoon pois Suomesta. Siitä tulee ylpeä olo.
Meininki täällä on ollut viimeviikkoina taas jotakuinkin samanlaista kuin viime jouluna ennen kokeita. Kokeet alkavat ensi maanantaina ja kaikki, useat vaihtarit mukaanlukien, lukevat kuin hullut. Ainakin kämppikseni, joka lähtee joka aamu kuudelta kirjastoon, palaa iltapäivällä kotiin ja lähtee sitten takaisin kirjastoon illaksi. Huh. Moiseen minusta ei olisi ikinä. En edes pääsykokeiden aikaan kyennyt lukemaan yli neljää tuntia päivässä.
Kaikki vaihtarit eivät kuitenkaan ole istuneet nenä kiinni kirjassa, ja monet ottavat kokeet nyt paljon rennommin kuin viimeksi. Muun muassa viime viikonloppuna käytiin olutfestareilla Lincolnissa, lähistöllä sijaitsevassa kliseisen enlgantilaisessa pikkukaupungissa (kuvia edellisessä jutussa). Reissu oli tosi hauska, vaikka itse festarit olivatkin pienoinen pettymys. En tiedä tarkalleen, mitä olin odottanut, mutta uutuudenkiiltävään ja hengettömään Community Halliin rakennettu festivaali muistutti enemmän jotain olutkonferenssia kuin sulkahattuisten saksalaisten hilpeitä kaljahippoja. Oluen juonti on täällä vakavaa puuhaa. No, ei se menoa haitannut. Paikalla oli alejen lisäksi myös kelpo siiderivalikoima, joista vahvimpien alkoholipitoisuus hipoi yhdeksää prosenttia.
Viime päivinä olemme yrittäneet elvyttää nyt jo pahasti väsähtänyttä erasmus-henkeä. Eilen sain todella rohkaisevan viestin eräältä viimesyksyiseltä belgialaiselta vaihtarilta, kun pyysin häntä päivittämään videoita viime syksynä perustamamme Facebook-ryhmän seinälle. Ex-vaihtari vastasi pitkästi ja hartaasti lyhyehköön viestiini, vaikkemme olleet mitään bestiksiä, kehoitti juhlimaan niin paljon kuin mahdollista ja sanoi, että varmasti kun palaan Suomeen ymmärrän, että tämä on ollut yksi opiskeluaikani, ellei koko elämäni, parhaista kokemuksista.
Kaiken tämän haikeuden keskellä tulin viestistä todella iloiseksi. Ne muutamat ihmiset, jotka olen oppinut tuntemaan tosi hyvin, ovat nyt tulleet paljon lähemmäksi toisiaan. Kaikki haluavat lopun sujuvan täydellisesti, eikä ketään kiinnosta enää esittää mitään muuta kuin sitä mitä oikeasti on, erasmus-opiskelijaa. Joistain vaihtareista tuntuu varmasti vain helpommalta irtaantua muista, hukuttautua koulutöihin ja sitten suhahtaa takaisin kotiin muutamassa tunnissa. No, itse aion nyt ainakin unohtaa Suomen vielä pariksi viikoksi, olen muutenkin uhrannut sille aivan liikaa ajatuksia, ja repiä ilon irti siitä mitä on jäljellä!
Meininki täällä on ollut viimeviikkoina taas jotakuinkin samanlaista kuin viime jouluna ennen kokeita. Kokeet alkavat ensi maanantaina ja kaikki, useat vaihtarit mukaanlukien, lukevat kuin hullut. Ainakin kämppikseni, joka lähtee joka aamu kuudelta kirjastoon, palaa iltapäivällä kotiin ja lähtee sitten takaisin kirjastoon illaksi. Huh. Moiseen minusta ei olisi ikinä. En edes pääsykokeiden aikaan kyennyt lukemaan yli neljää tuntia päivässä.
Kaikki vaihtarit eivät kuitenkaan ole istuneet nenä kiinni kirjassa, ja monet ottavat kokeet nyt paljon rennommin kuin viimeksi. Muun muassa viime viikonloppuna käytiin olutfestareilla Lincolnissa, lähistöllä sijaitsevassa kliseisen enlgantilaisessa pikkukaupungissa (kuvia edellisessä jutussa). Reissu oli tosi hauska, vaikka itse festarit olivatkin pienoinen pettymys. En tiedä tarkalleen, mitä olin odottanut, mutta uutuudenkiiltävään ja hengettömään Community Halliin rakennettu festivaali muistutti enemmän jotain olutkonferenssia kuin sulkahattuisten saksalaisten hilpeitä kaljahippoja. Oluen juonti on täällä vakavaa puuhaa. No, ei se menoa haitannut. Paikalla oli alejen lisäksi myös kelpo siiderivalikoima, joista vahvimpien alkoholipitoisuus hipoi yhdeksää prosenttia.
Viime päivinä olemme yrittäneet elvyttää nyt jo pahasti väsähtänyttä erasmus-henkeä. Eilen sain todella rohkaisevan viestin eräältä viimesyksyiseltä belgialaiselta vaihtarilta, kun pyysin häntä päivittämään videoita viime syksynä perustamamme Facebook-ryhmän seinälle. Ex-vaihtari vastasi pitkästi ja hartaasti lyhyehköön viestiini, vaikkemme olleet mitään bestiksiä, kehoitti juhlimaan niin paljon kuin mahdollista ja sanoi, että varmasti kun palaan Suomeen ymmärrän, että tämä on ollut yksi opiskeluaikani, ellei koko elämäni, parhaista kokemuksista.
Kaiken tämän haikeuden keskellä tulin viestistä todella iloiseksi. Ne muutamat ihmiset, jotka olen oppinut tuntemaan tosi hyvin, ovat nyt tulleet paljon lähemmäksi toisiaan. Kaikki haluavat lopun sujuvan täydellisesti, eikä ketään kiinnosta enää esittää mitään muuta kuin sitä mitä oikeasti on, erasmus-opiskelijaa. Joistain vaihtareista tuntuu varmasti vain helpommalta irtaantua muista, hukuttautua koulutöihin ja sitten suhahtaa takaisin kotiin muutamassa tunnissa. No, itse aion nyt ainakin unohtaa Suomen vielä pariksi viikoksi, olen muutenkin uhrannut sille aivan liikaa ajatuksia, ja repiä ilon irti siitä mitä on jäljellä!
Lincoln & Olutfestivaalit
Näkymä Lincolnin keskustasta
Riina ja Maria
Christoph selittää, Maria kuuntelee ja Veli-Matti keskittyy.
Maistelut ovat päässeet hyvään vauhtiin. Taustalla siideri-perry-piste.
Koko päiväretki-poppoo: Alexandro, Maria, Veli-Matti, Christoph, Jan, Riina, Petro, Philip
28. toukokuuta 2008
Rock and Roll is dead?
Englannin bile-elämän yksi kulmakivi on fancy dress partyt, eli teema- tai naamiaisbileet. Teemat vaihtelevat tutuista Hawaji-bileistä smurffi-bileisiin tai vaikkapa Ken & Barbi -partyihin. Yleisenä ohjenuorana kuitenkin todettakoon, että "tytöt" voivat pukeutua johonkin vaaleanpunaiseen ja nättiin (ja mielellään mahdollisimman paljastavaan) ja "pojat" johonkin miehekkääseen tai poikamaiseen sankariasuun kuten länkkäriksi, yläruumis paljaana olevaksi miekkamieheksi tai vaikkapa mielikuvitukselliseksi "rantaurpoksi", jolla on neonkeltaiset tennissukat ja neonvalopuikkoja teippattuna päähän.
Fancy dresshän on täällä niinkin suosittua, että myös julkkikset, kuninkaalliset yms. pukeutuvat mielellään naamiaisasuihin. Monet varmasti muistavat, kun kuvat prinssi Harrysta pukeutuneena naamiais-natsiunivormuun levisivät ympäri maailmaa.
Omasta mielestäni teema- ja naamiasbileet ovat hauskoja juttuja, ja niistä voi saada kivaa lisäpotkua juhliin. Käsitykseni naamiaismeiningistä sai kuitenkin äkisti aivan absurdin käänteen, kun käväisin kampuksella pidetyillä rokkifestareilla jokin aika sitten.
Fancy dresshän on täällä niinkin suosittua, että myös julkkikset, kuninkaalliset yms. pukeutuvat mielellään naamiaisasuihin. Monet varmasti muistavat, kun kuvat prinssi Harrysta pukeutuneena naamiais-natsiunivormuun levisivät ympäri maailmaa.
Omasta mielestäni teema- ja naamiasbileet ovat hauskoja juttuja, ja niistä voi saada kivaa lisäpotkua juhliin. Käsitykseni naamiaismeiningistä sai kuitenkin äkisti aivan absurdin käänteen, kun käväisin kampuksella pidetyillä rokkifestareilla jokin aika sitten.
Meno oli melkein kuin Korson Ankkarockissa eli humalaisia teinejä kiljui ympärillä ja toiset makailivat nurmikolla oluen väsyttämänä. Paikalla oli yksi isohko lava, jolla joku harrastelijabändi veivasi kovaäänistä rokkia, ympärillä huvipuistolaitteet viuhtoivat ilmaa. Koko festarialue oli tölkkien ja pikaruoan tähteiden peittämä. Mikä menosta teki sitten niin epäilyttävää?
Koska kyseessä oli festarit (= "rokkiteemabileet"), niin paikalle tultiin tietysti naamiaisasuissa, eli monet olivat pukeutuneet rokkitähdiksi, hipeiksi ja bändifaneiksi. Toisilla oli päässään isot mustat aurinkolasit ja pitkätukkaperuukki sekä yllään muotiketjun "bändi-t-paita". Toisilla oli naamiaispukukaupasta ostetut "hippivaatteet" rauhanmerkkilogoineen. Kaikkein järisyttävintä oli nähdä, että joillain extremejuhlijoilla oli naamat sotkettu mustalla tussilla. Tämän en keksinyt tarkoittavan mitään muuta kuin sitä, että kun ollaan festareilla ja lavan edessä on mutaista tms., niin siinä saattaa tulla "likaiseksi".
Mutta siis hei, itse olin aina uskonut siihen, että Rock and Roll on oikeasti olemassa. Siitäkin huolimatta, että ymmärrän identiteettien olevan tietyntyyppisiä naamiaisasuja, niin pukeutua Briteissä naamiais-rokkariksi tuntuu ajatuksena hiukan samalta kuin lääkäribileet terveysaseman pikkujouluissa tai mafia-bileet italialaisen mafiasuvun häissä. Ehkäpä kulttuuri täällä Loughboroughssa flip-flop sandaalien ja verkkarihousujen keskellä on vain hiukan erilaista kuin muualla Englannissa?
Okei, tiedän, onhan meilläkin Vappu ja "Saunan takana tavataan" -t-paitoja, mutta silti tuntuu siltä, että suomalaisilla on vielä piitkä matka tähän pahasti kaupalliseksi ja pinnalliseksi vinksahtaneeseen brittibilekulttuuriin. Vai miltä tuntuisi nähdä 50 neonvihreään Borat-uimapukuun pukeutunutta valtsikalaista Uudella ylioppilastalolla joka perjantai?
PS: jälkihuomiona haluan lisätä tähän analyysiin, että sikäli kuin rock and roll -kulttuuri voidaan ymmärtää myös (mainonnan avulla rakennetuksi) 'lifestyleksi', nuoret britit ovatkin ehkä imitoidessaan tätä kulttuuria huomattavasti vähemmän johdateltavissa kuin oikea rokkari tai wannabe sellainen.
Mutta siis hei, itse olin aina uskonut siihen, että Rock and Roll on oikeasti olemassa. Siitäkin huolimatta, että ymmärrän identiteettien olevan tietyntyyppisiä naamiaisasuja, niin pukeutua Briteissä naamiais-rokkariksi tuntuu ajatuksena hiukan samalta kuin lääkäribileet terveysaseman pikkujouluissa tai mafia-bileet italialaisen mafiasuvun häissä. Ehkäpä kulttuuri täällä Loughboroughssa flip-flop sandaalien ja verkkarihousujen keskellä on vain hiukan erilaista kuin muualla Englannissa?
Okei, tiedän, onhan meilläkin Vappu ja "Saunan takana tavataan" -t-paitoja, mutta silti tuntuu siltä, että suomalaisilla on vielä piitkä matka tähän pahasti kaupalliseksi ja pinnalliseksi vinksahtaneeseen brittibilekulttuuriin. Vai miltä tuntuisi nähdä 50 neonvihreään Borat-uimapukuun pukeutunutta valtsikalaista Uudella ylioppilastalolla joka perjantai?
PS: jälkihuomiona haluan lisätä tähän analyysiin, että sikäli kuin rock and roll -kulttuuri voidaan ymmärtää myös (mainonnan avulla rakennetuksi) 'lifestyleksi', nuoret britit ovatkin ehkä imitoidessaan tätä kulttuuria huomattavasti vähemmän johdateltavissa kuin oikea rokkari tai wannabe sellainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
